Suomen 9. biokaasujalostamo Leppävedelle

29.07.2014 08:09

Suomen 9. kaupallinen biokaasujalostamo, eli liikennebiokaasun tuotantolaitos, valmistui Laukaassa, Kalmarin maatilalla Leppävedellä. Se on Kalmarin maatilan toinen jalostamo ja hyödyntää maatilan oman biokaasulaitoksen kaasua. Ensimmäinen jalostamo, joka on Suomen historian ensimmäinen biokaasujalostamo, otettiin siellä käyttöön vuonna 2002. Uusi jalostamo on vanhaan verrattuna jalostuskapasiteetiltaan kaksinkertainen. Vanha jää toimintaan, mutta ei enää jatkuvasti, vaan sitä käytetään tarpeen vaatiessa.

Uusi jalostamo on kotimainen ja perustuu vesipesuun. Sen valmistaja on laukaalainen Metener Oy, kuten vanhankin. Se on Metenerin kolmas kaupallinen jalostamo Suomessa (toinen käynnistyi keväällä Joutsassa). Metener on lisäksi vienyt jalostamoita ulkomaille ja valmistanut tutkimusjalostamoita. Metenerin jalostamot soveltuvat pieneen kokoluokkaan, esimerkiksi maatiloille, pienille jätevedenpuhdistamoille ja pienille biojätteitä mädättäville biokaasulaitoksille.

 

Jalostettu kaasu myydään kokonaisuudessaan liikenteeseen ja liikkuvien työkoneiden polttoaineeksi maatilalla sijaitsevalta tankkauspaikalta, joka otettiin käyttöön vuonna 2002, aluksi yksityisenä. Biokaasuautojen käyttövoimaveron kumoutuminen vuoden 2004 alussa mahdollisti aseman avaamisen julkiseen käyttöön. Tällöin siitä tuli Suomen historian ensimmäinen julkinen biokaasun tankkauspaikka, sillä 1940-luvulla Helsingissä sijainneet kaksi tankkauspaikkaa olivat yksityisiä, vain Helsingin kaupungin ja sen yhtiöiden ajoneuvoille tarkoitettuja. Tankkauspaikka on CBG100-tankkauspaikka, sillä siellä myydään 100 % paineistettua biokaasua (CBG100 = Compressed BioGas 100 %).

 

Jalostamoiden lisäksi Metener valmistaa myös biokaasulaitoksia ja myy sekä julkiseen että yksityiseen käyttöön tarkoitettuja tankkausasemia. Julkisesta tankkausasemasta on esimerkkinä Joutsan asema, joka esiintyy cbg100.net-sivustolla jokaisen sivun yläreunassa olevassa kuvassa. Olla olevissa kuvissa on Kalmarin maatilan vanha ja uusi jalostamo sekä julkinen tankkauspaikka ja kotitankkausasema.

Kalmarin maatila on Suomen paras biokaasualan BEP-esimerkki (Best Environmental Practise) ja kansainvälisesti merkittävin. Se on maailman ensimmäinen maatila, joka tuottaa, käyttää ja myy liikennebiokaasua kaupallisesti. Vuonna 2009 siitä tuli maailman ensimmäinen maatila, jossa biokaasua käytetään traktoripolttoaineena. Lisäksi se tuottaa sähköä, lämpöä ja lannoitteita maatilakohtaisessa biokaasureaktorissa, jossa yhteismädätetään monenlaisia maatilan ja elintarviketeollisuuden biojätteitä. Se on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi paras esimerkki tulevaisuuden resurssiviisaan biotalouden ytimenä toimivista moderneista biojalostamoista ja monituotantolaitoksista.

 

Lisätietoja seuraavien linkkien kautta: