Eesti ohitti Suomen liikennebiokaasun kulutuksessa

28.05.2019 08:20

Eesti ohitti Suomen vuonna 2018 liikennebiokaasun kulutuksessa. Se on Suomen kannalta erityisen merkillepantavaa kahdesta syystä:

  1. Biokaasun liikennekäyttö aloitettiin Eestissä vuonna 2018.
  2. 99 % liikennebiokaasusta tuotettiin sellutehtaan jätevedenpuhdistamolla.

 

Eestin ensimmäinen biokaasun tankkausasema avattiin huhtikuussa 2018 ja kahdeksan aseman verkko toukokuussa (ks. uutinen 6.6.2018). Vuoden loppuun mennessä asemaverkko laajennettiin koko maan ja kaikki suurimmat kaupungit kattavaksi lisäämällä mukaan kolme uutta asemaa. Vuoden 2018 aikana 11 aseman verkoston kautta ajoneuvoihin tankattiin 130 TJ biokaasua. Kaikki liikennebiokaasu oli Eestissä tuotettua. Siitä 99 % valmistettiin sellutehtaan jätevedenpuhdistamossa ja loput maatilakohtaisessa laitoksessa.

Eesti oli maailman ensimmäinen maa, jossa liikennebiokaasun tuotanto aloitettiin puuperäisistä jätteistä. Suomessa tätä resurssia ei hyödynnetä.