Liikennebiokaasutilastot vuodelta 2017 julkaistu

27.08.2018 11:27

Biokaasun liikennekäyttö kasvoi Suomessa 41 % vuonna 2017

Suomen liikennebiokaasutilastot vuodelta 2017 julkaistiin tänään Itä-Suomen yliopiston julkaisusarjassa (Lampinen 2018) osana Suomen uutta kansallista biokaasutilastoa "Suomen Biokaasulaitosrekisteri n:o 21" (Huttunen, Kuittinen & Lampinen 2018). Se on kahdeksas Suomen liikennebiokaasusektoria kartoittava vuosiraportti ja julkaistiin nyt aiempaa laajempana johtuen tähän sektoriin kohdistuneesta erityisen voimakkaasta kasvusta viime vuoden aikana.

Biokaasun liikennekäyttö kasvoi 41 % edellisvuoteen verrattuna. Kulutus (109 TJ) ylitti ensi kertaa 100 TJ:n rajan. Vuosikasvu (32 TJ) oli vuonna 1941 käynnistyneen Suomen liikennebiokaasun käytön historian korkein.

Julkisten biokaasutankkausasemien verkko kasvoi 10 uudella asemalla yhteensä 34 aseman laajuiseksi. Se oli hyvin suuri muutos aiempiin vuosiin verrattuna, koska edellisen kahden vuoden aikana verkko ei kasvanut lainkaan.

Uudesta vuosiraportista on julkaistu yhteenveto ”Biokaasun liikennekäyttö Suomessa vuonna 2017”.

 

 

Lähteet:

  • Huttunen MJ, Kuittinen V & Lampinen A (2018) Suomen biokaasulaitosrekisteri n:o 21 – Tiedot vuodelta 2017. Publications of the University of Eastern Finland, Reports and Studies in Forestry and Natural Sciences No 33, School of Forest Sciences, Faculty of Science and Forestry, University of Eastern Finland, Joensuu, 50 s.
  • Lampinen A (2018) Biokaasun liikennekäyttö Suomessa vuonna 2017. Teoksessa: Huttunen MJ, Kuittinen V & Lampinen A: Suomen biokaasulaitosrekisteri n:o 21 – Tiedot vuodelta 2017. Publications of the University of Eastern Finland, Reports and Studies in Forestry and Natural Sciences No 33, School of Forest Sciences, Faculty of Science and Forestry, University of Eastern Finland, Joensuu, 22-37.